Kolmetoista kuukautta Kosovoa

Suomalais-irlantilaisesta taisteluosastosta ei sitten tullutkaan monikansallista "task forcea", vaikka niin oli suunniteltu jo vuoden päivät. Perjantaina 29.10 klo 18:00 Monikansallinen Keskinen Prikaati eli MNB (C) veti "kahvat alas" eli sammutti omat viesti- ja johtamisjärjestelmänsä. Samalla hetkellä me Camp Villessä suoritimme loppuun omat valmistelumme ja Suomalais-irlantilainen taisteluosasto otti johtovastuun entisen keskisen prikaatin toimialueella. Camp Villestä tuli Keskisen Prikaatin esikuntaleiri.

Periaatteessa me olemme siis nyt prikaati mutta sillä poikkeuksella, että organisaatiomme on paljon litteämpi ja siten kustannustehokkaampi. Meihin kuuluu nyt monikansallinen esikunta, monikansalliset Esikunta- ja huoltokomppania, Kuljetuskomppania ja sotilaspoliisiyksikkö, suomalaiset Alfa- ja Tiedustelukomppaniat, ruotsalainen Bravo-komppania, irlantilainen Charlie-komppania, tsekkiläinen Delta-komppania ja slovakialainen Echo- komppania (nimet tulevat englanninkielisistä viestintäaakkosista). Mainittujen kansallisuuksien lisäksi mukana on pieni osasto latvialaisia.

Sitten esikunnan siirtymisen Camp Villeen uskomaton häslinki on stressannut koko viestijoukkuetta. Olin kuvitellut, että palattuani viimeiseltä lomaltani (neljä päivää Kreikassa) edeltäneenä torstaina, voisin rauhassa odottaa viimeiset kymmenen päivää kotiutumispäivää eli marraskuun kahdeksatta. Ehei, meillä riittääkin työtä aina varusteiden luovutukseen asti. Joka päivä on tullut uusia vikailmoituksia ja lisäpyyntöjä tai toivomuksia. Olemme suoraan KFOR:n esikunnan alaisia, mistä seuraa, että tarvitaan monia uusia tehokkaita ja huippusalaisia tiedonsiirtoväyliä meidän ja KFOR:n välille.

Camp Ville on nyt ulkomaalaisia täynnä niinkuin monikansallisen prikaatin esikunnan väistämättä täytyykin olla. Vaatii suomalaisilta paljon diplomatiaa järjestää jokapäiväinen arki sotilasleirissä, jota kansoittavat hyvin erilaisten maiden sotilaat. Kaikki Camp Villen sotilaat joutuvat alistumaan yhteisiin sääntöihin, mm. alkoholin nauttimiskieltoon, joka johtuu tulevasta suomalaisten miehistönvaihdosta. Toisaalta monet muunmaalaiset ovat otettuja tavastamme hoitaa asioita ja olen itsekin saanut aivan ylitsevuotavaa kiitosta muutamasta sangen simppelistä puhelinasennuksesta. Mitä muuta voisin arvella, kuin että he eivät ole omissa armeijoissaan tottuneet samanlaiseen.

Tämä uusi kansainvälisyys miellyttää minua. Ei ole mitenkään tavatonta esimerkiksi kuulla kohteliaan suomalaisen puhuttelevan ruotsalaista kollegaansa tämän äidinkielellä - ja kuulla tämän yhtä suurella kohteliaisuudella vastaavan englanniksi. Periaatteessa komentokieli on englanti mutta jokainen kansallisuus ääntää sitä erilaisella korostuksella; ja irlantilaisista epäilen joskus, että puhuvatko he edes englantia. Olen tutustunut erääseen ruotsalaiseen toimistoaliupseeriin, joka on kokoisin Pohjois-Ruotsista ja harrastuksenaan parantelee täällä omaa heikkoa suomenkieltään.

Tosin tämä kaikki on ihan pian jäävä taakse. Vain kolmen päivän kuluttua minä ja parisataa muuta suomalaista palautamme viimeiset varusteemme ja otamme suunnaan Suomeen kuka mitäkin kautta. Sitten Kosovo on oleva vain muisto, joka kirkastuu vuosien myötä.

---

Kirjoittaja on 29-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti, joka palvelee rauhanturvaajana Kosovossa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään Camp Villen leirissä, Monikansallisen Keskisen Prikaatin Esikunta- ja huoltokomppanian viestijoukkueessa.