Kolmetoista kuukautta Kosovoa

Palasin keskiviikkona viikon lomaltani Albaniasta. Kulkuvälineeni oli polkupyörä ja pidemmillä väleillä linja-auto.Albania ei ole rauhanturvajoukkojen toimialuetta mutta riittävän epävakaa, jotta sinne matkustaminen oli määrätty luvanvaraiseksi. Laadin matkasuunnitelman etukäteen ja sain luvan. Matkareittini kulki Etelä-Albaniaa kiertäen, pääkaupunki Tiranassa tai sen pohjoispuolella en käynyt lainkaan.

Matkan tavoitteiksi olin lupa-anomukseen kirjoittanut: "Tutustua 'bunkkerimaahan'. Erityinen kiinnostukseni kohde ovat Albanian länsirannikolla sijaitsevat antiikin aikaisten kreikkalaissiirtokuntien rauniot Apollonia ja Butrint." Molemmat tavoitteet täyttyivät täysin.

Ensimmäiset bunkkerit näin jo ennen saapumistani raja-asemalle. Albaniahan on kuuluisa ympäri maata rakennetuista bunkkeriryppäistään. Kommunistinen Albania pelkäsi sekä länsivaltojen että Neuvostoliiton hyökkäystä.

Lähes koko matkan aikana Albania näytti minulle kauniita puoliaan. Albania on monien maisemien ja ilmastojen maa. Saavuin maahan itäosan vuoriston kautta, jonka maisemat ovat kaksinverroin Kosovoa kauniimmat. Kosovohan koostuu pääosin kahdesta suuresta laaksosta ja niitä erottavasta ja ympäröivistä vuorista. Albanian laaksot sitävastoin olivat pieniä ja vuoret tuntuivat usein olevan käsinkosketeltavan lähellä.

Matkareittini kulki vanhoja kauppareittejä myöten ja toisen yöni Albaniassa vietin 1700-luvulla rakennetussa kauppiaille tarkoitetussa turkkilaisessa majatalossa, joka oli restauroitu edulliseksi matkustajakodiksi. Linja-autoasemat ja bussien lähtöajat sain tietää yöpymispaikoistani. Yhtään aikataulua en nähnyt. Ehkä niitä ei ole sillä joka kerta kysyessäni lähtöaikaa se saatiin selville puhelinsoitolla. Viideltä tai kuudelta lähtevät bussit lähtivät viisitoista minuuttia tai puoli tuntia "myöhässä", kun kuljettaja oli ehtinyt polttaa riittävän monta tupakkaa. Neljän tai viiden tunnin ajon jälkeen kuljettaja pysäytti luullakseni oman valintansa mukaiseen tienvarren kuppilaan pikaiselle aterialle. Ateriat tulivatkin sitten nopeasti, niin nopeasti itse asiassa, että epäilin niiden valmistusmenetelmiä sekä vatsani kestävyyttä ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta pitäydyin perunalastuissa ja pullotetussa vedessä.

Kaupungeissa pyrinkin sitten pitäytymään paremmissa ravintoloissa, koska niissä todennäköisesti oli edes yksi tarjoilija, joka ymmärsi auttavasti englantia tai saksaa. Vatsataudista en kärsinyt kertaakaan matkani aikana ja ainakin haluan uskoa sen johtuneen jokaista ateriaa edeltäneestä raki-lasillisesta. Raki on paikallista tislattua alkoholia, joka yleensä valmistetaan rypäleistä, joista on jo puristettu viini.

Nuoremmat albanialaiset puhuivat kaikki vähintään auttavasti englantia. Vanhemmat olisivat useimmiten ymmärtäneet italiaa. Mutta kieliraja oli matala sillä kohtasin paljon vieraanvaraisia ja avuliaita ihmisiä, jotka eivät ottaneet edes vastaan maksuani, vaikka sitä tarjosin. Itä-Albanian vuoristokaupungeissa ei paljon turisteja liiku joten valkeaihoinen, polkupyörällä liikkuva ulkomaalainen toki on hämmästelyn aihe. Kysyville esittelin itseni suomalaiseksi opiskelijaksi reppumatkalla, mikä ei edes ollut valhetta.

---

Kirjoittaja on 29-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti, joka palvelee rauhanturvaajana Kosovossa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään Camp Villen leirissä, yhdistetyn suomalais-irlantilaisen taisteluosaston esikunta- ja huoltokomppanian viestijoukkueessa.