Kolmetoista kuukautta Kosovoa

Ensimmäiseksi näin Kosovon lentokoneesta: laajat vihreät laaksot vuorten toisistaan erottamina. Korkeita huippuja ei juuri näkynyt. Laaksot ovat laajoja, eivät suljettuja kattilalaaksoja. Finnairin lentokone laskeutui Kosovon keskuslaaksoon, missä sijaitsee alueen pääkaupunki Pristina. Pitkulainen keskuslaakso halkaisee Kosovon alueen pohjois-etelä -suunnassa. Pristina sijaitsee laakson itäreunalla. Alhaalla meitä odotti pieni Pristinan lentokenttä, joka on suomalaisten valvonnassa.

Ensimmäinen kosketus varsinaiseen toimialueeseen tuli linja-autokyydillä lentokentältä Lipljanin pikkukaupunkiin, joka sijaitsee jokseenkin keskellä laaksoa. Olin sentään odottanut jonkinasteista moottoritietä! Alueen suurin tie ja pääväylä etelä-pohjois -suunnassa ei ole juuri kylätietä kummempi. Niinisalon koulutusaikana käyneet toimialuekouluttajat eivät myöskään olleet liioitelleet sanoessaan, että läheltä katsoen Kosovon yleisilme on sottainen: Kosovon kaksi kaatopaikkaa todellakin tuntuivat sijaitsevan tien vasemmalla ja oikealla puolella. Voi sitä muoviroskan määrää!

Teiden varsilla oli lähinnä omakotitaloja pienine pihoineen. Paikoitellen näkyi muutama hieno ja kookas vastarakennettu valkoinen talo mutta muutoin talot olivat vanhuuttaan kallellaan. Paljon oli myös pystyssä pelkkiä punatiilisiä talon runkoja. Ne olivat puolittain rakennettuja taloja, joiden rakennuttajilta olivat rahat loppuneet kesken. (Meille kerrottiin myöhemmin, että syynä oli rakentamistuki: perusrakennusmateriaalit kustannettiin mutta, kun talo oli pystyssä, se jäi sikseen, koska rakennuttajalla ei ollut varaa oviin, ikkunoihin tai sisätilojen rakentamiseen.) Tämä merkillinen yhdistelmä vanhaa, uutta ja niiden väliin pysyvästi jäänyttä, sekä yleinen sotkuinen ilme luovat yhdessä aavemaisen ja melankolisen tunnelman niin ettei tiedä onko kehittyvässä vai taantuvassa maassa.

Toinen hämmästyttävä yhdistelmä uutta ja vanhaa ovat kosovolaisten ajoneuvot: itä- ja länsiautot kaahaavat sujuvasti toistensa keskuudessa. Ajoittain pään kääntää uudenuutukainen länsiauto: BMW, Mercedes tai vastaava; taikka hevoskärryt kuljettamassa heiniä tai muuttokuormaa. Merkilliset viritykset, joiden alkuperä on maatalouskone, ruohonleikkuukone taikka vanha mopo, täplittävät maanteitä. Ne ovat paikallisten kyhäämiä kulkuneuvoja, jotka harvoin ulkomuodoltaan edes muistuttavat autoa ja ovat usein hengenvaarallisia sekä ajajilleen että muille tienkäyttäjille. Rauhanturvaajaslangissa näistä käytetään nimitystä "madmax" muistaen Mel Gibsonin tähdittämää elokuvaa Mad Max, jossa atomisodan jälkeisessä maailmassa ihmiset kulkevat kuka milläkin romuista kasatulla ajoneuvolla käyttäen kaikkia kuviteltavissa olevia polttonesteitä.

Lipljanin kaupungissa sijaitsee suomalais-irlantilaisen taisteluosaston esikunta Camp Ville, josta tuli kotini seuraaviksi kuudeksi, ehkä kahdeksitoista kuukaudeksi. Camp Ville on noin 250 suomalaisen ja irlantilaisen taistelijan leiri, jossa majoittuu esikunta- ja huoltokomppania (EHK). Taisteluosaston suomalaiset vartiojääkärikomppaniat Alpha ja Bravo ovat majoittuneet Camp Christinaan ja Camp Summaan Lipljanissa ja sen läheisyydessä. Irlantilainen komppania Charlie majoittuu Camp Karhussa, n. 5 km Lipljanin ulkopuolella.

Camp Ville kattaa alueen, joka on noin 300 m leveä ja 400 m pitkä. Tämä alue ei ole täysin suomalaisten käytössä sillä leirin sisäpuolella on lipljanilainen paperitehdas sekä vesijohtoverkon pumppuasema. Camp Ville on kaikilta puolin ympäröity noin neljä metriä korkealla vallilla, jonka päällä on vielä piikkilankaeste, ja sisäpuolelle pääsee vain yhden portin kautta. Muutama alkuperäinen rakennus on otettu käyttöön mutta muutoin leiri muodostuu konteista. Kaikki majoitukset ovat kontteja, samoin lähes kaikki toimistot. Ruokala sekä muutama varasto ovat valtaisia telttoja. Myös peseytymistilat ovat kaikki konteissa, poislukien muutama rakennettu hirsisauna. Camp Ville onkin todellinen saunakeskittymä niin kuin suomalainen rauhanturvaperinne edellyttääkin.

Kirjoittaja on 28-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti, joka palvelee rauhanturvaajana Kosovossa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään Camp Villen leirissä, yhdistetyn suomalais-irlantilaisen taisteluosaston esikunta- ja huoltokomppanian viestijoukkueessa.

---

Kirjoittaja on 28-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti, joka palvelee rauhanturvaajana Kosovossa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään Camp Villen leirissä, yhdistetyn suomalais-irlantilaisen taisteluosaston esikunta- ja huoltokomppanian viestijoukkueessa.