Kolmetoista kuukautta Kosovoa

Golezin marssi on Esikunta- ja huoltokomppanian viestijoukkueen, eli oman joukkueeni perinne muutaman vuoden takaa. Kosovossahan rauhaa on turvattu vasta vuodesta 1999 alkaen, joten perinteiden on synnyttävä nopeasti.

Golezin vuori on Kosovon laakson keskiosaa ympäröivistä huipuista korkeimpia. Se kohoaa laakson länsipuolella puolessa välissä pohjois-etelä -suunnassa ja sieltä on erinomainen näkyvyys lähes kaikkiin suuntiin. Siksi siellä on sijainnut radioasemia niin kauan kuin radiotekniikkaa on tällä alueella ollut. Nato pommitti Golezin radioasemaa, joka oli Jugoslavian armeijan hallinnassa sodan alussa v. 1999. Kansainvälisten rauhanturvajoukkojen tultua alueelle, Golezin valtavia rinteitä ryhdyttiin kampaamaan puhtaaksi vetäytyvän Jugoslavian armeijan jättämistä maamiinoista. Tätä työtä ei ole vieläkään saatu täysin päätökseen, mikä harmittaa niitä taistelijoita, jotka pitävät vaeltamisesta ja vaihtelevassa maastossa kävelystä. Mutta Golezin rinteet ovat komeat myös alhaalta katsoen.

Golezin radioasema ja sen korkein masto otettiin KFOR:n johdon haltuun. Muut alueen sotilastoimijat ovat pystyttäneet rinteille omia sekä miehitettyjä että miehittämättömiä radioasemiaan; suomalaiset peräti kaksi. Golez on siis paikka, missä lähes jokainen viestimies - oli hän sitten keskus-, tetra-, sähkö-, tietoliikenne-, viestihuolto- tai varastomies - vierailee työtehtävissä ainakin kerran Kosovossa ollessaan.

Viestijoukkue pyrkii kerran rotaation aikana (siis kerran puolessa vuodessa) varaamaan yhden päivän koko joukkueen yhteiseksi marssipäiväksi. Matkaa on 28 km, josta nousua 8 km. Marssivarustuksena ovat selkäreppu ja rynnäkkökivääri; muut suojavarusteet kulkevat huoltoauton mukana. Marssi alkaa Camp Villestä Lipljanin kaupungin itäpuolelta ja kulkee pääteitä pitkin ensin Lipljanin läpi, sitten peltojen ja muutaman pikkukylän kautta Maguran kylään, joka on Golezin eteläpuolella. Sen jälkeen marssireitti kiertää Golezin vuoren sen itä- ja pohjoispuolelta. Tämä onkin marssin vaikein osuus sillä Golezin radioasema, jonne olemme menossa, on koko ajan näkyvissä. Kuljemme lentokentän sivustaa ohittaen puoli vuotta sitten puretun Camp Marskin ja sitäkin aiemmin hylätyn Camp Törnin ja saavumme lopulta Kosovo Poljen kaupunkiin, joka on antanut nimensä sille hävitylle taistelulle, joka merkitsee serbeille niin paljon. Samalla, kun käännymme länteen, alkaa myös nousu - ensin loivasti, sitten jyrkemmin, kunhan ensin poikkeamme pois päätieltä.

Alkaa mutkitteleva soratie, joka kiertää serpentiinin lailla Golezin rinteitä. Pidämme viimeisen tauon ja sen jälkeen joukko hajoaa pienempiin osiin. Muutamat lähtevät loppukirin ottaen kohti vuorta. Toiset jäävät vielä lepuuttamaan jalkojaan. Itse lähden joukkueenjohtaja Sami Asikaisen ja muutaman muun kanssa hissukseen kohti vuorta juoksijoiden kadotessa näkyvistä edellämme. Meillä ei ole kiirettä joten ehdimme myös ihailla maisemia useammassakin suunnassa. Puolimatkan etappina toimii suomalaisten EW-yksikön (elektroninen sodankäynti) käytöstä poistettu radioasema.

Yksitellen tai kaksitellen pääsemme kaikki huipulle, jossa viestijoukkueen perinteitä noudattaen nautitaan virvokkeita ja grillataan makkaraa. Vain yksi on keskeyttänyt jalkavaivojen tähden. Takaisin "Villeen" matkaamme kolmen minibussin voimin.

---

Kirjoittaja on 29-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti, joka palvelee rauhanturvaajana Kosovossa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään Camp Villen leirissä, Keskisen prikaatin esikunta- ja huoltokomppanian viestijoukkueessa.